tiistai 26. syyskuuta 2017

Etupiha ja kuisti

Eräänä melko aurinkoisena päivänä siivosin etupihan kukkapenkin ja kuistin syyskuntoon. Oli päässeet kukat kuistilla hiukan kuivahtamaan ja siihen oli kasaantunut pestäväksi lasten kuraisia kenkiäkin melkoinen kasa. Sen lisäksi omenapuun oksat taipuivat pihapolulla kulkevien päähän, kuten myös aronian oksat. Että tervetuloa vaan meille.



Kukkapenkistä leikkasin kaikki perennat, maksaruohoja lukuun ottamatta, pois ja niin on siistin näköistä. Omenapuun, aronian ja norjanangervon oksia leikkasin isolla kädellä. Omenapuu on joku villipuuihan pihapolun vieressä ja omenat ovat pahan makuisia. Niitä ei tule käytettyä ja harmittaakin, että juuri tämä puu tekee joka vuosi runsaan määrän omenoita, jotka kaikki heitetään pois. Toisaalta tällaista määrää ompuuja ei me pystyttäisi syömäänkään.

Muutaman pensaan siirsin etupihalta paremmalle paikalle ja suunnittelin jo ensi kesän siirtoja. Tämä kesä kun meni puutarhan kanssa ihan ohi, on ensi vuodeksi tosi paljon puuhaa ja tuskin maltan odottaa sitä kaikkea.

Nyt alkaa puutarha pikku hiljaa enemmän ja enemmän täyttyä kauniista syksyn väreistä. Aronia vielä aloittelee värjäytymistään, kuten myös pilvikirsikka. Katsurassa on tällä hetkellä keltaoranssi väritys ja lamoherukassa viininpunainen. Mustilanhortensiat näyttävät kauniilta hevoskastanjan seurassa.

 









Kuistin pikasiivosin tänä vuonna sen kummemmin miettimättä mitä laittaisin. Harmittaa kun omat kurpitsantaimet eivät keväällä lähteneet kasvamaan ja jäin ilman omia kurpitsoita. Kaksi olen raaskinut kaupasta ostaa ja ehkä vielä sijoitan rahat yhteen. Tykkään niistä tuossa kuistilla. Muuten mennään tutulla pari callunaa -linjalla. Ostin tänä vuonna kokeeksi sypressin. Tuskin se siinä elossa kauan on, mutta toivon, että olisi vaikka jouluun saakka. Ja jos ei, varastosta löytyy sopivan kokoinen ja näköinen pilakuusi tilalle. Kuten tyttömme näitä tekokukkia ja -kasveja kutsuu.

Löysin netistä kivan ohjeen virkatulle syyskranssille. Kovasti sellaisen haluaisin tuohon oveen, mutta on sen verran isotöinen, että ei taida tälle syksylle ehtiä. Kun on niin paljon noita muitakin käsityöjuttuja nyt menossa. Siispä tyydytään nyt syksyllä tuohon kärpässieneen.

Syysvalot viritin jo kuistille. Toiset piikkilankapalloon ja toiset ihan vain tuttuun tapaan roikkumaan toiseen tolppaan. Jouluvaloksi sitten lisätään valoverkko mustilanhortensiaan, mutta sen taidan laittaa paikoilleen vasta kun lehdet ovat pudonneet.

Nyt en ole oikein tyytyväinen tähän kuistin syysilmeeseen. Voi olla, että muutoksia tulee vielä ja isosti. Ainakin halloweenhämähäkinseitit jossain vaiheessa, mutta ehkä muutakin. Näyttää vaan jotenkin tyhjältä ja tylsältä. Liian vähän kurpitsoita ehkä?





6 kommenttia:

  1. Oikein suloisen näköistä on teidän kuistilla. :) Ja toi kärpässieni on ihan mun lemppari! Multa jäi nyt ne auringonkukat saamati tänä vuonna, joten tyydyn pieneen calluna-syklaami-asetelmaan partsilla. Ai että nautin, kun tänäänkin hipsin aamukahville partsille, viltti niskaan ja villasukat jalkaan. Hyvin tarkenee vielä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ☺ Nyt onkin ollut lämmintä. Vaikka meillä tais tänä aamuna olla 2 astetta vaan ja hurjan kosteaa. Päiväkahbot kyllä pystyy pihalla hörppimään. Tai ehkä aamukajvotkin silloin kun ne juo puolen päivän aikaan

      Poista
  2. Oikein kivan näköinen tervetulotoivotus. Enpä osaisi sanoa mitä lisätä, ehkä se yksi kurpitsa emalivatiin keikkumaan.
    Mulla on vielä perennojen siivous edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ☺ Ehkä se yksi riittäisi. En minäkään ole perennoja siivonnut vielä muualta kuin etupihalta. Toi talon päädyn kasvilavaosuus on aivan järkyttävässä kunnossa, samoin osa perennoista kun ne on sase piiskannut. Piha ei näytä ihan joka paikasta kivalta just nyt.

      Poista
  3. Tuo Pluto piristää kurpitsan kera.

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)