torstai 8. kesäkuuta 2017

Neulekuvahaasteen kuvat

Vihdoinkin toukokuisen neulekuvahaasteen loput kuvat. Kuvat on otettu puhelimella, mutta kuten edellisestä neulekuvahaastekuvien postauksesta huomaa, ei puhelimella kannata blogia paljon päivittää. Kuvat menevät ihan minne haluavat ja muutenkin koko postaus on sekaisin. Tai siis ainakaan minä en osaa. Nyt oikealla koneella kuvat tulevat todennäköisemmin sinne minne minä ne haluan. Ja tekstin kirjoittaminenkin on mukavampaa.

Projektipussi. Tämä oli ainoa kuva, jota en julkaissut sinä päivänä, kuin se oli haasteeseen merkitty. Koska se ei ollut silloin vielä valmis. Pussista enemmän omassa postauksessaan. Ja oikein ohjeen kera.



Silmukkamerkki. Useimmiten käytän silmukkamerkkinä langanpätkästä tehtyä lenkkiä. Toiseksi useimmiten käytän tätä legopalikasta tehtyä merkkiä. Tässä se oli pohjelisäysten kohdalla. Heti kun jätin sen tarpeettomana pois, tuli pohjelisäys väärään kohtaan. No, onneksi se ei valmiissa työssä näy. Ellei tosi tosi tarkkaan katso.



Luonto. Lasten kanssa uimassa. Tai siis lapset uivat, minä neuloin pari kerrosta rannalla, koska eivät ne niin kamalan kauan siinä jäävedessä viihtyneet.



Netflixandknit. Minulla ei ole netflix käytössä, mutta teeveestä nauhoitan kaiken sen, mitä haluan ja ehdin katsoa. Iltaisin, kun lapset ovat jo nukkumassa, meillä aukeaa telkka ja silloin katson näitä nauhoituksia ja neulon. Ellen sitten nukahda. Kuvassa tosin katsonnassa suora lähetys Simpsoneista. Ja taisi olla vieläpä ensimmäinen telkankatselu uudessa telkankatseluhuoneessa, jota peräkammariksi tai säähuoneeksi myös kutsutaan.



Sävy sävyyn. Koska sukassa on paljon värejä, se menee sävy sävyyn oikeastaan ihan kaiken kanssa. Tässäkin maastoutuu niin, että tuskin huomaa eroa missä on sukka ja missä kukka.



Kesä. Kun neulekuvahaaste alkoi, päätin, että otan jonkun neuleen neulottavaksi koko haasteen ajan. Se neule oli polvisukat. Toki tylsyyden välttämiseksi ja aiheiden mukaan kuvissa on myös muita neuleita ja virkkauksia. Yritin muutenkin ottaa kuvia aina sen päivän tekemisten mukaan, ettei insta täyttyisi pelkistä raitasukkakuvista. Ja aika useinhan se neule on mukana siinä arjessa, joten ei ollut kovin vaikeaa sovittaa sukkaa päivän tapahtumiin. Ensimmäisessä kuvassa, jonka nimi oli aloitus, oli tietty näiden sukkien aloitus. Ja nyt viimeisessä kuvassa on valmiit kesäsukat. Koska kesäkuun alussa oli kylmää ja koleaa, sukat pääsivät heti käyttöön. Tuli ihanat sukat ja tulivat tarpeeseen. Kiitos mukavasta kuvahaasteesta, lähden mukaan toistekin.



Koska netti on täynnä hauskoja, kivoja ja innostavia neuletempauksia, lähdin taas mukaan yhteen. Lankakauppa Pitsi & Palmikko julkaisee neljän viikon ajan tiistaisin ja torstaisin palan ohjetta, jonka mukaan virkataan vaihtoehtoisesti liivi, huivi tai liina - sen mukaan mitä itse halutaan. Eilen kävin ostamassa lankaa (koska sitä ei itsellä ole) ja aloitin. Neljän viikon päästä nähdään, tuliko liina vai huivi vai jääkö tiskirätiksi. Jännittävää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa :)