sunnuntai 12. marraskuuta 2017

isänpäivä

Ihanaa isänpäivän iltaa!

Isänpäivää vietettiin meillä melko perinteisin menoin:  aamupala valmiiksi, (nukkuvaa teeskentelevän) isin herätys lauluilla ja runoilla, halit, pusut, lahjat. Kakku. Ulkoilua ja ulkona syömässä käymistä. Sen lisäksi uutena Pokemon gon pelaamista ja englannin kokeeseen pänttäämistä.

Kakku oli tänä vuonna mangojuustokakku, niin helppo ja tosi hyvä. Lapset lahjoivat askarteluillaan, minä en tänä vuonna tehnyt kakun lisäksi itse muuta.

Meillä on ollut jo usean vuoden tapana sunnuntaisin aamupalalla juoda itse puristettua appelsiinimehua. Ja itse puristettu tarkoittaa miestä ja lapsia. Meidän sitruspuristin on ollut huono halpa ja epäkäytännöllinen rimpula, jonka kaatonokka on aivan liian pieni. Ihan sattumalta löysin hyvältä vaikuttavan uuden ja mies sai isänpäivälahjaksi tsi-lahjan:  sitruspuristimen ja appelsiinit. Kyllä nyt kelpaa tehdä mehua.



lauantai 11. marraskuuta 2017

Alman rankka ilta

Alma-kissa on jo 18-vuotias. Tässä kohtaa voi kai jo sanoa 18 ja puoli, kun on niin vanha, ettei tiedä kuinka monta kuukautta Alma saa meidän kanssa vielä eloaan viettää. Toivon tietenkin, että kauan.

Alma on jo lähestulkoon kuuro takkuturkki, ei jaksa oikein panostaa turkin pesuun. Eikä kai oikein enää ole tarpeeksi notkeakaan tuohon puuhaan. Nivelrikkoa on toisessa takajalassa ja ehkä ei ihan aina muista missä mennään.

Alma nukkuu paljon, mutta on pirteä ja käy joka päivä useita kertoja ulkona. Paitsi pakkasilla. Silloin ei mene edes eteiseen, ettei joku vaan vahingossakaan työnnä ulos. Alman ulkoilu käsittää talon kiertämisen, näin syksyllä ei etenkään lähde pidemmälle. Aamupäivisin ulkoilee useamman kerran, päivälläkin saattaa kerran käydä ja iltaulkoilun tekee joka ilta.

Eräänä iltana Alma oli iltaulkoilulla ja kuulin yhtäkkiä sisälle kissatappelun ääniä. Hyvä että kengät sain jalkaan, niin kiire tuli ulos kun tiesin Alman olevan siellä. Alma löytyi talon kulmalta murisemasta, joku kissa singahti siitä karkuun ja Alpokin näkyi olevan lähistöllä. Kannoin Alman sisälle ja tutkailin tilannetta. Korvan juuressa oli iso verta vuotava haava ja Alma aristi tosi paljon toista etutassuaan. Sen lisäksi oli yltä päältä hiekassa ja karvatupsuinen. Joku vieras kissa oli hyökännyt meidän vanhuksen kimppuun. Olin järkyttynyt ja Almakin oli varmaan shokissa.

Seuraavaan päivään Alma käveli huonosti, söi vähän ja nukkui tosi paljon. Eikä käynyt ulkona. Noin kolme vuorokautta tätä väsymystä kesti, sen jälkeen Alma oli taas oma vanha itsensä.

Tapahtumasta seuraavana päivänä Esko palasi kotiin sokeripalan kokoinen ammottava aukko takajalassa. Pihalla on ilmeisesti ollut reviiritaisteluja enemmänkin.

Oli kyllä aika kamala tilanne. Jotenkin noille nuorille tuo kissa tappelu on vielä ihan ymmärrettävää, vaikka sitäkään en pidä. Mutta kun meidän vanhuksen kimppuun joku hyökkää, olen aika järkyttynyt. Kaikesta huolimatta Alma jatkaa iltaulkoilujaan. Ehkäpä Esko sai häädettyä tunkeilijan muualle.


maanantai 6. marraskuuta 2017

Lokakuu ehti vaihtua marraskuuksi

Niinhän siinä kävi, etten ehtinyt syyslomalla enää blogiin asti, vaikka vakaa aikomus oli. Loppuloman suunnitelmat menivät hiukan uusiksi kelien vuoksi. Metsäretki vaihtui elokuviksi ja Suomenlinnan retki vaihtui Ruttopuistoon. Ihan kivoja juttuja nekin.

Ensilumi satoi loman aikana, auton renkaat vaihtuivat ja haravointi jäi tosi vaiheeseen. Tosin nyt näyttää pihalla siltä, että voi taas tarttua haravaan. Harmittaa kun pelargonit jäivät pakkaseen. No, pääsee ostamaan uusia ensi keväänä, eivätkä vie tilaa autotallissa. Kissat saivat syksyn ekat silakat ja nekin jäivät lumipeitteen alle pakkaseen. Tosin niitä on käyty repimässä ja luultavasti harakat ovat pitäneet huolen lopuista.

Pihan onnetonta syyskunnostusta enemmän harmittaa se, kun blogin päivittäminen meinaa jäädä ihan kokonaan. Läppäri on hidas ja nykivä, tällä ei tee kovin paljon mieli tehdä mitään. Kuvat tulee useimmiten otettua puhelimella ja tykkäisin enemmän julkaista oikealla kameralla otettuja otoksia. Ja toisaalta tavan arki ei juuri anna aihetta minkäänlaiseen jutun juureen. Mutta jospa tämä on vain hetken hiljaisempaa blogiaikaa. Toivon näin.

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Kymmenen

Lokakuun toiseksi viimeinen päivä oli sen päivä, kun olen ollut äitinä kymmenen vuotta. Paljon ihania hetkiä ja liikutusta ja ei niin ihania hetkiäkin muutama. Onnea. Rakkautta. Ja ihan maailman ihanin poika.

Nelosluokkalainen halusi viettää kaverisynttärit kotona. Perinteisellä halloween-teemalla. Sopii, koska osuu halloweenit, kekrit ja pyhäinpäivät juhlaviikolle. Sopii, koska on jo varusteltu koristeiden kanssa useamman vuoden. Sopii, koska oli kiva askarrella lisää koristeita. Sopii, koska on kiva tehdä tarjoilua teeman mukaan.

Tällä kertaa  ei vedetty kaverisynttäreitä ja muita synttäreitä samana päivänä peräkkäin, mutta peräkkäisinä  päivinä kyllä. Rakkaa, mutta kivaa. Oikein mainiot synttärit. Eikä tarjottava loppunut tänäkään vuonna kesken, vaikka läheltä piti. Limut menivät kaikki, ehkä olisi tarvinnut olla enemmän. Mokkapalat loppuivat kesken ja niitä vielä kyseltiin. Kummituksen kakkakin syötiin loppuun. Apua. Niitä siis kaikkea ensi kerralla enemmän.

Kymppivuotiaille pojille oli ehkä hivenen haastavaa keksiä ohjelmaa, mutta näytti vielä kelpaavan kortinheittokilpailu ja tietokilpailu. Bileet päätettiin grillaamalla makkaraa pihanuotiolla. Saattoi olla jopa synttäreiden suosituin osuus. Sekasynttärit sukulaisille, kummeille ja kavereille menivät ilman ohjelmaa. Tietokilpailu olisi voinut olla, mutta eipä sitä kukaan muistanut. Hyvä niin, saan syödä palkintosuklaat itse.

Ihanaa olla kymmenenvuotiaan äiti.


















maanantai 23. lokakuuta 2017

Hiidenkirnut ja Mieliäissuo

Koululaisten syysloma on menossa tällä viikolla ja ollaan jo ehditty tehdä vaikka ja mitä. Itse odotin kovasti sitä, että saan nukkua aamuisin. Mutta olenkin jo kahtena aamuna laittanut kellon soimaan samaan aikaan kuin kouluviikolla, että pääsen ajoissa aamulenkille. Niin ehtii sitten tehdä päivällä muutakin.

Lauantaina urakoitiin pitkä retkipäivä koko perhe ja illalla minä ja ekaluokkalainen lähdettiin vielä Sibeliustalolle Vesalan konserttiin.

Sunnuntaina aamupäivä kului käsitöitä tehdessä, iltapäivällä oltiin kaupungilla ja tuli käveltyä ristiin rastiin Lahtea nelosluokkalaisen kanssa peräti neljä tuntia.

Tänään olen puolestani haravoinut ja virkannut. Kohta mies lähtee lasten kanssa uimaan ja minä lähden kävelemään ristiin rastiin kaupungille.

Lapset ovat olleet kavereiden kanssa joka välissä kun ehtivät, toinen on jo yökyläillytkin ja toista en tänään ole aamupalan jälkeen vielä nähnyt.

Sanoisin, että varsin tehokas loman alku.

Lauantaina tosiaan retkeiltiin kahdessa kohteessa. Ensimmäinen oli Askolan Hiidenkirnualue - nelosluokkalaisen loman toiveretki.

Askolassa olen edellisen kerran käynyt noin 15 vuotta sitten. Vähän oli alue muuttunut siitä. Tai no hiidenkirnut olivat paikoillaan, mutta portaita ja kaiteita oli ilmestynyt alueelle sen jälkeen lisää. Siellä olisi ollut myös nuotiopaikka, mutta ei oltu varauduttu kuin kevyillä eväillä ja kahvilla.

Hiidenkirnuille pääsi parkkipaikalta suoraan tai lyhyttä muutaman sadan metrin mittaista maisemareittiä pitkin. Valittiin maisemareitti tietenkin ja suosittelen sitä muillekin. Niin kaunista maisemaa ja etenkin näkymät Porvoonjokilaaksoon olivat huikeat. Siellä pidettiinkin evästauko.

Lapset tykkäävät kovasti metsäretkeillä, mutta nämä hiidenkirnut olivat jotenkin tosi kiinnostavia ja sitä innostunutta huutoa ja selitystä kuului koko ajan. Koska paikka kaikuu kivasti, pidettiin varmaan aika kovaa meteliä - ei sinne muita tainnut siksi uskaltaa samaan aikaan tulla.

Jos et ole vielä koskaan käynyt katsomassa hiidenkirnuja Askolassa, mene ihmeessä. Ei pitkää kävelymatkaa, kuivaan aikaan pääsee  pikkukengissäkin. Nyt on vaan satanut sen verran paljon, että oltiin saappaissa ja se olikin tosi hyvä valinta. Puiset rappuset olivat saappailla liukkaat, mutta tarpeeksi varoen kun kulki, ei vahinkoja päässyt tapahtumaan. Ja kaikki meistä ei niitä rappusia edes käyttäneet.






 






Vaikka metsähippejä ollaankin, joku raja sentään. Hiidenkirnualueelta löytyi gymi ja siinä alkoi just raidi, joka piti pelata kesken kirnujen katselun.



Kotimatkan varrella Orimattilassa oli sopivasti Kairessuo-Mieliäissuon luontopolku, joka käytiin myös katsastamassa.

Luontopolun reitti oli hyvin opastettu ja pituuskaan ei päätä huimannut, reilu kolme kilometriä. Etenkin täällä olisi ollut kurjaa kävellä ilman saappaita. Polut olivat tallaantuneet monista paikoista mutavelliksi ja ilman saappaita kulkevat joutuvat kiertämään vähän väliä polun vierestä.

Olin ehkä hiukan pettynyt tähän suoreittiin. Metsäretket ovat aina tosi kivoja, mutta olin kuvitellut pääseväni enemmän suolle. Tässä polku kulki metsässä suon reunalla ja varsinaisesti suolla reitti kulki melko vähän. Suolla oli korkea lintutorni, jonne pääsi ihailemaan maisemia. Torni olisi ollut myös loistava eväspaikka,  mutta eväät oli jo aikoja sitten syöty.

Kiinnostava reitti tämäkin ja kannattaa käydä katsastamassa. Suota pitkin kuljetaan vähemmän ja sen kun etukäteen tietää, ei pettymystäkään pelkän suon näkemisestä tule. 








torstai 19. lokakuuta 2017

Kalevalapeittotilannepäivitys

Ensi viikolla tulee kaksi kuukautta täyteen yhteisvirkkausprojektia Kalevala CAL. Vielä reilu kuukausi jäljellä ohjeiden ilmestymistä.

Alkuun pysyin hyvin aikataulussa. Sitten tuli melkein parin viikon pätkä, etten koukkuun juuri koskenut ja kesti tovin kiriä noin iso tauko kiinni. Toissapäivänä valmistui viimeisin ohjeen mukainen pala ja tänään sain valmiiksi ensimmäisen liitoskulman, joten aikataulussa ollaan taas valmiina huomenna ilmestyvälle ohjeelle.


Viime viikon keskiviikkona oli Lahdessa tapaaminen Kalevalapeittoa virkkaaville tai muuten aiheesta kiinnostuneille. Olisikohan paikalla ollut noin 12 virkkaajaa. Oli hauska nähdä erilaisista langoista tehtyjä paloja ja olipa siellä Kätketty aurinko -palan suunnittelijakin paikalla, jolla oli mukanaan valmis peitto. Se oli kyllä upea. Jos nyt olen ollut tähänkin asti varsin innoissani tästä peiton tekemisestä, niin valmiin peiton kun näki, sitä innostui vielä enemmän. Kuvia ei valitettavasti tapaamisesta ole, sinne lähtö oli taas tyypilliseen tapaan lennokas ja kamera unohtui kotiin. Puhelinkin lagasi juuri sopivasti kun piti kuvia ottaa ja sain vain yhden surkean otoksen. Sen voi käydä katsomassa Instagramin puolelta. Seuraava tapaaminen sovittiin tammikuulle. Silloin on varmaan näytillä jo enemmän valmiita peittoja.

Otin valmistuneista paloista joukkokuvan jo viikko sitten. Kuvan ottamisen jälkeen valmistuneet neljää palaa alempana. Yläkuvassa olevien palojen nimet on ylhäältä vasemmalta alkaen Pohjan akka, Iso tammi, Kasvun ihme, Väinölän viljavat vainiot, Sotkan pesä, Maailman synty, Kätketty aurinko, Ei ole Vuoksen voittanutta, Ahto, Lemminkäinen, Ilmatar ja Joukahainen suossa. Alemmasta löytyy Kalevalan meri, Samnon taonta, Tuonelan joutsen ja Neidon kehrä.




Olen aika lailla tykännyt kaikista paloista, mutta tietty omat suosikit ovat valikoituneet joukosta. Välillä suosikit muuttuvat, mutta yksi näistä on ylitse muiden ja se on tuo Sotkan pesä.



Ja jos palat ovat kauniita ja kivoja tehdä, niin tämä paloja liittävä virkkaus on kaunein yhdistämistapa mihin olen törmännyt. Ja eniten miettimistä tuottanut. Muutaman hetken jouduin kokeilemaan ja purkamaan ennen kuin kevennetty kohotakakiinteäsilmukka oli oikeassa kohdassa nätisti. Ehkä olisi hiukan auttanut asiaa, jos olisin aloittanut päivänvalossa virkeänä, enkä yöllä hämärässä väsyneenä toisella silmällä telkkaa katsellen. Mutta eka kulma on jo valmiina ja tykkään ihan hurjasti.



Tätä on ollut kiva virkkailla tähän asti. Hiukan on muiden käsitöiden tekeminen kärsinyt ja nyt onkin kovassa mietinnässä, missä välissä tekisin syksyn pakolliset uudet lapaset lapsille ja itsekin tarvisin erikoislapaset.

Harmaita hiuksia on tähän mennessä tuottanut vain Kalevalan meri. Pieni pipertäminen piilosilmukoiden ja nirkkojen kanssa oli kömpelöille sormille hankalaa, mutta suoriuduin siitäkin. Ahto-palan kanssa meinasi hermo mennä siihen kun sen tekeminen ei loppunut koskaan. Aluksi inhosin palaa, mutta nyt kun se on valmiina ja höyrytetty auki, se on tosi kaunis ja kyllä pääsee peittoon. 

Omaan peittooni en ole ostanut valmista lankapakettia, vaan olen virkannut jämälangoilla. Muutaman uuden kerän olen joutunut ostamaan ja näyttää siltä, että jokaisessa palassa käytettyä valkoista pitää vielä kerä ostaa. Toivon kuitenkin, että saan nämä langat peittoon kulutettua melkein kaikki, eikä uusia lankoja tarvisi enää ostella. Koska säästölinjalla mennään, liitoslankanakin käytän vuosia vanhaa Nallea, joka ei ehkä värinsä puolesta ole tuohon paras mahdollinen vaihtoehto. Toisaalta ei huonoinkaan, eikä mitenkään mieltä jää vaivaamaan. Tästä tulee oikein ihana peitto.

Ohjeet, kuvat, vinkit, tukijoukot ja neuvot löytyvät Arteenin blogista.



sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Puutarhan syyspuuhia

Puutarha on tänä kesänä saanut olla aika omillaan ja sen valitettavasti kyllä huomaa. Tai sanotaan näin, että itse sen huomaan. Syyskuisen etupihan siistimisen jälkeen en ole ajatustakaan puutarhalle antanut. Tosin niin usein on satanut ja joka kerta, kun olisi vähänkin parempi keli, on ollut muuta. Näin lokakuussa on mielenkiinto jo enemmän käsitöissä ja muussa ulkoilussa kuin puutarhassa.

Mutta tänään olen viettänyt koko päivän pihalla. Piti olla kaunis syyspäivä, mutta paria hyvin lyhyttä auringonpilkahdusta lukuun ottamatta, on taivas pilvessä ja pieni sadekuurokin osui kohdalle.

Syyspuuhiin kuului kasvulavojen ja ruukkujen siistiminen ja raivaussahalla perennojen alas leikkaaminen. Annoin mennä surutta nekin vielä hiukan kukassa olevat perennat. Ainoastaan konnanyrtin jätin vielä kukkimaan. Leikkasin alas myös pallohortensiat ja tuoksuvatukat.

Koko piha on käyty raivaussahalla läpi, mutta vain puoli pihaa ehdin siitiä muuten. Perennan varsien peräkärryyn viemisestä huolehti ekaluokkalainen. Oli kyllä niin reipas ja aika ajoin jopa minua innokkaampi hommaan, että oli pakko palkita tuntuvalla palkkiolla. Tästä ei ihan eurolla sevitty.

Vaikka perennat on nyt katkottu ja poistettu, ei puutarha mitenkään paljaan näköiseksi jäänyt. Hortensioissa on vielä kukkia ja monessa pensaassa kauniit värikkäät lehdet. Näyttää kauniimmalta ja siistimmältä. Nurmikko pitää vielä kerran ajaa ja sitten voin varmaan tarttua jo haravaan.