sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Kätevä & Tekevä -messut

Tänä vuonna oli taas mahdollista käydä Kätevä&Tekevä käsityömessuilla Lahdessa, sillä synttärijuhlittiin jo edellisenä viikonloppuna. Koska en etukäteen tiennyt kumpana päivänä menisin, lähdin tavoistani poiketen messuille yksin. Ekaa kertaa ikinä. Tuttuja ja puolituttuja näin messuilla kuitenkin sen verran paljon, että aikaa sai jutustellessa kulumaan. Yllättävin tapaaminen oli lukion luokkakaveri, jonka olen viimeksi nähnyt yli 25 vuotta sitten.


Messuilta lähdin etsimään värillisiä pillejä ja tekemään ehkä muutaman joululahjaostoksen ja lankaostoksen. Lankoja löytyi, joululahjoja ei eikä värikkäitä pillejäkään. Kaikilla askartelukauppiailla oli pillejä kyllä liikkeissään, mutta mustia. Niitä minulla jo on. Pitää etsiä netistä tai tyytyä askartelemaan mustilla.

Ostoskoriin tarttui lankakuppa Pitsi & Palmikon osastolta sukkalankaa ja pipolankaa, joltain muulta osastolta heijastinkangasta ja kruunukynttilöiden pesiä ja Jonna Markkulan postikortteja. Näiden lisäksi ostin hienopuuseppä Jari Karppisen valmistaman Lyyti-jakkaran.  Niitä löytyy meiltä jo ennestään, mutta ei vielä joka huoneesta :D

Oli ihan ok messut. Mutta minkäänlaisia uusia ideoita sukkaohjeen lisäksi ei näiltä messuilta mukaan tarttunut. Ehkä täytyisi pitää välivuosi niin kaikki vanhatkin jutut tuntuisivat taas uusilta.

 





4 kommenttia:

  1. Minä en ole käynyt vuosiin noilla messuilla. Sattuvat aina jotenkin hankalaan kohtaan. Pirteän värisiä lankoja löysit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on usein juhlittu synttäreitä pyhäinpäiväviikonloppuna ja messut jääneet väliin. Nyt voisi kyllä jättää jo tarkoituksella väliin ens vuoden, tuntuu, ettei juuri mitään uutta ollut tällä kertaa.

      Poista
  2. Lankoja...ei minun pitäisi hankkia lisää, mutta nuokin koukuttavat taas

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)