maanantai 8. helmikuuta 2016

Minna harrastaa

Luin joku päivä sitten lehdestä erään haastattelun, jossa nainen sanoi harrastavansa lasten harrastuksiin kuljettamista. Samaistuin niin tähän. Vaikka en itse kuljeta lapsia joka harrastukseen, vaan mies tai joku muu hoitaa myös näitä kyytejä, olen silti melkoisen sidottu lasten harrastamiseen. Ainakaan kerholainen ei voi olla yksin kotona pitkiä aikoja ja onhan jonkun pidettävä huoli vähintään siitä, että lapsilla on asialliset vaatteet sun muut harrastukseen liittyvät tarvikkeet mukana. Ja ruoka tiukasti aikataulutettuna ennen harrastamista. Tosin aina ei tarvikevastaava ole ollut ihan ajan tasalla tehtävässään.

Lasten harrastamisen lisäksi harrastan säännöllisen epäsäännöllisesti sauvakävelylenkkejä. Viime viikolla aloitin toisenkin liikuntaharrastuksen eli pitkän tauon jälkeen uimisen. Uimahallissa uiminen ei ole ollut suosikkilaji oikeastaan koskaan ja syy on ainoastaan haju. Ei kloorin hajun, vaan itseään pesemättömien uimareiden hajun. Päätin nyt kuitenkin yrittää kestää sitä ja ostin kadonneen uikkarin tilalle uuden ja viime keskiviikkona menin koululaisen kanssa uimaan Tyynen kerhon aikana. Oli tosi mukavaa (vaikka muutama tyyppi haisikin) ja jaksoin jopa näin huonokuntoisena uida kilometrin. Tällä viikolla mennään uudelleen. Silloin uidaan sata metriä enemmän.

Jos on liikuntaharrastukset vähäisiä, niin kulttuuriharrastukset ovat vieläkin huonommalla osalla. Lahdessa vietetään tammi-helmikuussa Lasten Talvikarnevaaleja ja silloin yritetään ainakin käydä teatterissa, jos ei muuta ehditä. Tänä vuonna kävin Tyynen kanssa katsomassa Lahden Nuorisoteatterin Räsynuken ja viime perjantaina kummankin lapsen sekä ystävien kanssa Asemateatterin Bestikset Johanna ja Talo-Ulla. Voi kun tällaista kulttuuritarjontaa olisi useamminkin tarjolla. Tuollaiset noin tunnin kestävät näytelmät ovat just sopivan mittaisia katseltavia. Ja lippujen hinnatkin olivat ihan asialliset. Perjantaina olisi Pikkuteatterin vieressä ollut Pertti Kurikan Nimipäivien keikka, jonne mieli teki, mutta koska en ollut sitäkään asiaa sen tarkemmin etukäteen suunnitellut, tyydyin kotona kuuntelemaan koneelta pari kappaletta. Ehkä toisena päivänä sitten. Elokuviinkin olisi joskus kiva päästä. Vaikka Risto Räppääjää ollaan menossa katsomaan, voisin välillä käydä katsomassa jonkun sellaisenkin elokuvan joka on kielletty vaikkapa alle 16 vuotiailta.

Kaikenlaiset käsityökurssit ja kerhot ovat jääneet pois omista harrastuksista juurikin lasten harrastusten vuoksi. Eipä se kummemmin harmita, mutta  Pitsi & Palmikko -lankakaupan neuletapaamisiin olisi joskus kiva päästä. Vaikka viime vuonna taisin päästä vain yhteen tapaamiseen keväällä, kävin lankakaupan pikkujouluissa lauantaina. Oli tosi kiva nähdä tuttuja ja herkutella ja villatakkikin valmistui siinä ohessa muutaman rivin. Voi kun pääsisi useammin.

Ja koska lankakaupassa olin, ostin myös lankaa. Ihanaa värikästä Tahiti-puuvillaa. Sunnuntaina, kun päätin pitää välipäivän kaikenmaailman siivoamisessa ja keittiöjärjestämisessä, virkkasin langasta pitsiliinan. Seuraavaksi jatkan taas palapeiton yhdistämistä ja illalla neulon villatakkia pari kerrosta. Jos en nukahda kesken.

 

4 kommenttia:

  1. Liikunta oletkin saanut hyvin kun sauvakävelet ja uit kaiken arkitouhuilun lisäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaakin vaan jäädä tän päivän uinnit väliin kun pitää lukea kokeeseen.

      Poista
  2. Uimahallissa kamalinta on juuri ne ihmiset, jotka ovat kaataneet päälleen kaikenlaisia hajusteita - ihan hämmästyttävää, miten joku hajuvesi/partavesi voi haista niin voimakkaasti, vaikka sitä uimahallissa liottaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo hajuvesi/partavesihaju on pahin ja heti siinä perässä tulee se puuterin haju. Tai mikä lie sen hajun lähde onkin, mutta paha se on.

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)