lauantai 16. tammikuuta 2016

Pihapipo pakkaspihalla

Koska vihdoinkin ollaan saatu lunta, olen vihdoinkin päässyt lumitöihin. Lumityöntekopipoja kyllä riittää laatikossa, mutta uutta teki mieli. Lähinnä sen takia, koska sain pakkomielteen vihreän pihatakin ostamisesta. Sellaista ei tietenkään ole löytynyt mistään mahdollisesta kaupasta. Musta löytyisi heti ja pinkki myös melko helposti, mutta että vihreä. Aivan mahdoton ajatus. Ja etenkin kun takin kriteerilistalla on myös pari muutakin pientä seikkaa kuin vain väri. Ja koska ei vihreää takkia löydy, piti neuloa korvikkeeksi vihreä pipo.

Vihreää lankaakin löytyi omista varastoista akuuttiin pipotarpeeseen, vaikkei mitään ihannelankaa. Onneksi en kutise helposti, joten seiskaveikkakin menee päässä. Tosin kastelin pipon varmuuden vuoksi myös hoitoainevedessä. Langan hyvä puoli on se, että sen voi nakata pesukoneeseen ja myös kuivausrumpuun. Ja onhan se vihreä. Oikein mainio pihatyöpipo.



Vastaavanlaiseen pipoon löytyy ohje Novitan nettisivuilta. Ohje oli tarkoitettu huomattavasti paksummalle langalle kuin tuo seiskaveikka. Mutta kun hiukan lisäilin silmukoita, hyvä tuli. Resorin tein nelosen puikoilla ja loppupipon vitosella. En tiedä, onko käsiala tiukentunut viime aikoina, mutta tuo viitosen puikko oli juuri hyvä tuolle langalle, ei tullut peltipipoa.

Hiukan nuo oikealle kallistuvat raidat ovat epäsiistejä. Vaikka miten tekisin sen, epätasaista tulee. Tässä kohtaa ei edes neuleen kastelu saanut epätasaista jälkeä tasaantumaan. Jospa pesukone sen tasaa ekassa pesussa. Nyt on vain nopeasti päästävä hikoilemaan pipoon, että saan sen pesuun.

Pihalla on nyt sen verran peittävä kerros lunta, että näyttää kauniilta. Lumiukkolunta on tietty vielä toiveissa ja muutenkin sitä lunta lisää. Mutta tämäkin on jo parempi kuin se musta maa. Tykkään.





Kovin on väritöntä tähän aikaan vuodesta. Paitsi pyykkitelineellä täkkientuuletuspäivänä.

2 kommenttia:

  1. Valmista tuli! Uusi pipo.
    Tänään tein löydön: Kirjan myssystä sukkiin. ja mietin jo jonkinlaisen myssynb neulomistakin sen ohjeiden mukaan. En kuitenkaan vielä aloittanut, kun yhdet sukat ovat kesken. Jo hieman etsiskelin lankojakin myssyä = pipoa varten.
    ps. Ne peltipurkit ovat menneetkin sinne omaan käyttöön!

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)