maanantai 27. huhtikuuta 2015

Uusi huone käytössä

Talon laajennus täyttää tänä keväänä kolme vuotta. Paljon on kulunut rakentamiseen aikaa, mutta paljon on tehtykin. Pari ensimmäistä vuotta sukulaiset, tuttavat ja kylänmiehet ovat kyselleet rakentamisen aikataulusta. Viimeiseen vuoteen ei näitä kyselyjä ole enää kuulunut. Alkavat kai olettaa, että valmista ei tule koskaan. Mutta väärässä ovat. Ensimmäinen huone valmistui viikonlopun aikana ja loppuvaihe etenikin sellaisella vauhdilla, ettei itse meinannut perässä pysyä. Minun piti täälläkin postata tuota viimeistä vaihetta, mutta en ehtinyt. Tapetit, lattia ja listat saatiin laitettua neljän päivän aikana. Ei siinä paljon ehdi puolivalmista esitellä.

Eilen käytettiin koko päivä huonekalujen siirtelemiseen ja siivoamiseen. Vaihdettiin lakanat, pyyhittiin pölyt ja järjesteltiin pehmolelut. Toivon huoneesta tyhjennettiin kirjahylly kirjoista ja muista tavaroista. Osa sijoitettiin komeroon ja kirjat useaan eri paikkaan. Samoin siirrettiin yksi lipasto uuteen huoneeseen, jota me säähuoneeksi kutsutaan. (Siitä syystä, että mies on uhkaillut pystyttävänsä sinne jonkun sääaseman ja kirjaston sääseurantavihkoille. No, saahan sitä aina kaikenlaista suunnitella.) Hyllyn ja lipaston tilalle vietiin Tyynen sänky. Tyyne nukkuu nyt siellä sen aikaa kunnes saadaan tytön tulevan huoneen seinät tapetoitua. Sitten muutto omaan huoneeseen. Säähuoneeseen siirrettiin myös kaikki makuuhuoneen huonekalut sekä Toivon huoneessa aiemmin ollut kaappi, joka ajelehti jonkin aikaa laajennuksen puolella. Uusi huone on siis jo täytetty huonekaluilla ja toimii tällä hetkellä huonekaluvarastona ja makuuhuoneena. Tuleva tarkoitus huoneella on olla osa tupaa ja sinne on tarkoitus sijoittaa televisio sekä sohva. Ja se sääasema.

Uuden huoneen katossa on kattomaalilla maalattu lautapaneeli. Tapetti on Boråstapeterin Karlslund-mallistosta. Lattiassa on Upofloorin valkoinen tammiparketti. Uudisosassa on nyt reilusti enemmän pistorasioita, kuin vanhalla puolella. Tuskin niitä vieläkään tarpeeksi on, muttei ainakaan enää tarvita niin montaa jatkojohtoa kuin aikaisemmin.

Huone tehtiin valmiiksi melkein viimeistä listaa myöten. Oviaukon seinän lattialistat puuttuvat siihen saakka, kunnes oviaukko tehdään valmiiksi. Katosta puuttuu valaisinpistorasiat ja seinästäkin yksi rasia. Muuten on kaikki valmista. Paitsi että sähköjä ei ole vielä kytketty. Mutta eihän niitä tuolla edes tarvitse.






Huone toimii nyt väliaikaisena makuuhuoneena siihen asti, kunnes toinen laajennusosan huoneista on valmis. Sitten makuuhuone muuttaa sinne. Ja kaikki tilat saadaan oikeaan käyttöön. Tämäkin huone lakkaa silloin olemasta makuuhuone, huonekaluvarasto, vaatevarasto ja leluvarasto.

Eihän tämä mikään kaunis sisustuksellinen kokonaisuus ole, mutta sillä ei ole tällä hetkellä mitään väliä. Kiva kun saatiin huone käyttöön. Ja tuvan oven suulla on ihan erilainen näkymä vastassa kun rakennusmuovi on poissa ja toinen huone näkyy oviaukosta.







Vaikka muutto ja järjestely oli kivaa, tässä oli myös pientä jännitystäkin. Tyynen sänky on ollut tähän asti kiinni meidän sängyssä ja joka ikinen yö Tyyne on jossain vaiheessa siirtynyt siitä nukkumaan meidän väliin. Nyt tyttö nukkui yksin, tosin samassa huoneessa isoveljensä kanssa. Se oli etukäteen kummastakin tosi jännittävää. Tyyne ilmoitti siirtyvänsä yön aikana omasta sängystä meidän väliin. Vaan eipä siirtynytkään. Minä nukuin huonosti syystä, että kissat palloilivat meidän sängyssä ja joku niistä kehräsi koko yön niin kovaa, että uni oli huonoa. Siitä on niin kauan aikaa, kun ne ovat saaneet nukkua samassa huoneessa. Myös uuden makuuhuoneen jännitys verotti hyviä unia. Vai oliko syynä sittenkin se, että Tyyne ei ollut vieressä ja odotin tytön tulevan siihen. Olen kuitenkin jo seitsemän ja puoli vuotta nukkunut lapsi vieressä, joten onhan tämä nyt uusi tilanne minullekin. Aamulla Tyyne ilmoitti olevan niin kivaa nukkua samassa huoneessa isoveljen kanssa, ettei enää tule meidän sänkyyn koskaan. Järkyttävää. Ehkä kuitenkin siirtyminen nukkumaan yksin omaan huoneeseen saa tytön taas takaisin minun viereen. Ihan vielä ei toivottavasti tarvitse vieroittautua.

Yksi asia on kuitenkin varma. Kissat ovat tilanteesta enemmän kuin onnellisia. Sänky on nyt sellaisessa paikassa, että siihen pääsee koska vaan unille. Ja nehän menevät sinne unille ihan koko ajan.


lauantai 25. huhtikuuta 2015

Pihapiirimessuilla

Eilen alkoivat Pihapiiri-messut Lahden Messukeskuksessa. Kävin siellä jo heti avajaispäivänä ystävän kanssa kiertelemässä ja katsastamassa tarjontaa. Ja kyllähän siellä oli vaikka mitä kivaa ja kiinnostavaa. Kesäkukkia, perennoja, pensaita, puita, juurakoita, siemeniä. Puutarhatyökaluja, koneita, kalusteita ja kaikkea vähän sinne päin. Oli myös syötävää, mausteita, koruja ja linnunpönttöjä.

Me jätettiin suosiolla väliin puutarhakoneet ja kalusteet, koska kiinnostus oli nolla tai muuten ei ole sellaisiin tarvetta. Siemeniinkin tutustuttiin vain yhdessä pisteessä. Ja ruokapuolella kävin ainoastaan maistelemassa marinoituja valkosipuleita.

Messut olivat hyvän kokoiset. Kaikkea löytyy, mutta ei tule messuähkyä liian paljosta kiertämisestä. Tietysti suuremmilla messuilla on valikoimaakin enemmän, mutta tämä oli omiin tarpeisiin oikein riittävä. Ja onhan se niinkin, että suuremmilla messuilla kuluu sitä rahaakin paljon enemmän.

Eniten messuilla kiinnosti perennat ja pensaat sekä kesäkukat, mutta olin päättänyt pysyä oman ostoslistan sisällössä ostoksien kanssa. Ja melko hyvin siinä pysyinkin. Listalla on muutama pensas ja perenna, joihin en ole vielä ketjupuutarhamyymälöissä tai edes erikoisliikkeissä törmännyt. Mutta messuilla tuli vastaan listalta kaksi  ja pakkohan ne oli ostaa. Toinen on köynnöspinaatti ja toinen peruukkipensas. Tuo pinaatti hiukan kärsi kuljetuksen aikana, mutta ei niin pahasti, etteikö se kasvamaan lähtisi. Ostosten istuttamisen jätin suosiolla eilen tekemättä. Pitää keksiä ensin kunnolliset paikat.

Kesäkukkaostoslistalla oli pelargoniat. Olisin myös ostanut orvokkeja, mutta ihan just sitä värisävyä, mitä etsin, ei löytynyt. Vaikka muuten orvokkeja oli tarjolla hurjat määrät ja eri värejä. Muutama pikkiriikkinen pelargonia sentään löytyi. Kaksi Prins Gustavia, kaksi Kronprinsess Marya ja yksi Drottning Ingrid.  Nämä on nyt sitten tarkoitus istuttaa oikeaan kukkamultaan, eikä mihinkään raakaan kompostiin, jota yleensä käytän kesäkukilla. Ja jos ne kesän yli selviävät hengissä, yritän vielä talvettaakin ne autotallissa. Ensimmäinen pelargoniantalvetuskokeilu oli viime talvena ja tulos oli, että kaksi kolmesta selvisi. Vaikka ne olivatkin istutettu siihen raakaan kompostiin.

Ainoa heräteostos, jonka tein, oli naulakko Pioni ja piironki -liikkeen osastolta. Täytyy muutenkin joku päivä poiketa liikkeeseen katsastamaan pionitarjonta ja tietty kaikki muukin tarjonta.

Oli kiva ja antoista messupäivä. Harmi, ettei näitä Pihapiiri-messuja ole ollut ihan joka vuosi. Kyllä tällaiselle olisi varmaan tilaus vaikka joka kevät. Minä ainakin kävisin.




 
 








Messupäivä päättyi minun osaltani melkoisen kohellukseen. Käytiin vielä messujen jälkeen kaupungilla kahvilla, josta lähdin bussipysäkille apteekin kautta. Vaikka olen kulkenut ja kuljen paljon bussilla, ei eilen mennyt kaikki ihan nappiin. Vajaa vuosi sitten Lahteen tuli uusia reittijärjestelyitä busseille, jotka on minusta ihan ok. Meidän suuntaan tuli ehkä pikkuisen parempi reitti. Vaikka olen tasaisin väliajoin mennyt Lahteen bussilla, en ole tässä vuoden aikana tullut kertaakaan sillä takaisin, vaan aina olen saanut muun kyydin. Eilen oli siis ensimmäinen kerta, kun bussimatkailin kotiin uuden reitin kautta. Joten tietenkin ensin seisoin varmaan kaksikymmentä minuuttia väärällä pysäkillä, kunnes tajusin, ettei se bussi enää kulje sen pysäkin ohi meille päin mentäessä. Vaihdoin pysäkkiä ja tein sen varman päälle ja kävelin torille, minkä kautta kaikki bussit ajavat. Siellä menin tutulla numerolla varustettuun bussiin. Oli siinä joku kirjainkin numeron perässä, mutta usein niissä on. Tässä vain oli väärä kirjain. Bussi kyllä tuli oikeaan suuntaan, mutta väärää tietä. Jäin pois kotia lähimmällä pysäkillä, joka on sekin aivan kävelymatkan päässä. Soitin silti loppumatkaksi kyydin, koska messuilla kävellyt jalat ja ostokset käsissä en enää jaksanut kävellä kotiin saakka. Ensi kerralla olen aivan varmasti oikealla pysäkillä heti ja nyt muistan tarkistaa sen kirjaimenkin mikä siinä numeron perässä on.

torstai 23. huhtikuuta 2015

Astioita ja astia-asioita

Muutama uusi astia on kotiutunut meille parin viime viikon aikana. Kirpputorilta löytyi iso kukkalautanen. Ihana, eikä ollut kallis. Tämän alkuvuoden aikana meiltä on jo useasta isosta lautasesta lohjennut pala ja olen saanut laittaa lautasia askartelulaatikkoon. Lautasia kyllä riittää edelleenkin, mutta voihan sitä alkaa uutta sarjaa keräämään pikku hiljaa, kun vanhat alkavat hajoamaan. Ja se uusi sarja on erilaiset kukkalautaset. Erilaisia kukkalautasia on kaapissa jo pullalautaskoossa vino pino. Ne ovat arkikäytössä ja tosi suosittuja. Vaikka niistä kyllä helposti saa draamaa aikaiseksi, sillä jollakin on aina väärä lautanen.

Toinen kirpputorilöytö on emalikulho. Tällä hetkellä siinä majailee chilitaimiruukut, mutta tarjoilukäyttöön sitä ajattelin.

 


Ja sitten pari sanaa muumimukeista. On meinaan tänä keväänä koeteltu muumimukiostajien kukkaroita. Ja hiukan hermojakin.

Ensin tuli se Muumitalo, sitten Pikku Myy ja Nuuskamuikkunen. Ja tietenkin kesämuki Hetki rannalla. Muumitalo ostettiin jo talvella, kesämuki viime viikolla tarjouksesta. Kaksi muuta odottavat vielä kaupassa. Mukihyllyn laajennuskin pitää tehdä ennen niiden hankkimista. Onko Arabian ihan pakko uusia mukeja näin tiuhaan tahtiin? Vai onko sitä itse pakko ostaa niitä kaikkia? Ei varmaan, mutta kun myös on.

Tämä mukien joukkotuleminen ei vielä ihan hurjasti suututtanut, vaan ärsytys tuli enemmänkin Ruotsin mukista. Siis siitä Arabian muumimukista, joka on valmistettu Suomessa ja jota ei myydä kuin Ruotsissa. Pakkohan se Håll Sverige Rent oli tilata. Muki tuli pari päivää sitten ja huomenna juon siitä aamukahvit. Jos vaikka kahvikupposen ääressä lisäisi ärsytystä ja selaisi nettikirpputoreja ja katselisi vaikka rillimukien hintoja.

Seuraavaa Ruotsin mukia odotellessa.

 

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Kevätsiivottu pihamökki




Eilen vietin aurinkoisen aamupäivän ja pilvisen iltapäivän siivotessa pihamökkiä kesäkuntoon. Iltapäivän grillaus painoi päälle ja sen aikataulun mukaan piti toimia. Ehdin hyvin ja grillipäivällinen syötiin pipot päässä ja villasukat jalassa puhtaassa pihamökissä.

Mökin kevätsiivous ei kuulu suosikkipuuhiin, mutta se on pakko tehdä, että tuolla pystyy kesällä aikaa viettämään. Pesin ikkunat, pyyhin huonekalut, seinät, lattian ja kaiken mahdollisen irtaimen. Syksyllä pöydälle ja lattialle jääneet ruokatahrat olivat - no, tosi ällöttäviä. Tällä kertaa ei onneksi ollut yhtään linnunkakkaa, koska kaikki mahdolliset aukot oli peitetty kanaverkolla. Se helpotti ja nopeutti siivoamista ihan hurjasti.

Juuri mitään uutta ei mökkiin vielä täksi kesäksi ilmestynyt. Puusohvalle täkki ja sohvatyynyt tuvasta, matto omista mattovarastoista ja sohvapöytä tuotiin pieneksi apupöydäksi. Yksi tuoli pitäisi vielä saada lisää ja noihin jo oleviin voisin tehdä jonkinlaiset istuintyynyt. Ja kyllähän tuonne kesäksi kukkiakin pitää laittaa. Sekä itsekasvatetut pikkiriikkiset chilit ja basilikat. Yhden talvisäilötyn pelargonian uskalsin jo sinne viedä.

Nyt vain odotetaan aurinkoisempia ilmoja seuraavaa grillauskertaa varten. 









maanantai 20. huhtikuuta 2015

Leikkimökin kesän avajaiset

Viikonloppuna pidettiin leikkimökin kesäavajaiset. Tapahtuma ei ollut suuren suuri, mutta sitäkin odotetumpi. Koko edellisen päivän avajaisista puhuttiin ja Tyyne jatkoi puhumista jopa unissaan. Varsinaisena avajaispäivänä se meno vasta levotonta olikin. Olin kutsunut ystävän yllätysvieraaksi ja sekin aiheutti kovasti miettimistä kun lapset yrittivät arvailla kuka tulee. Hyviä arvauksia tuli, mutta ei sattunut osumaan oikein.

Viralliseen avajaisohjelmaan kuului juhlallinen nauhan katkaisu, saippuakuplien puhaltamista, paukkuserpentiinin paukuttelua  ja tietysti herkuttelua. Sää ei ollut ihan paras mahdollinen, joten ennakosuunnitelmista huolimatta, aikuiset pakenivat kahvittelemaan sisätiloihin. Lapset jäivät leikkimään mökkiin.

Herkkutarjoiluna oli ostopipareita ja makeisia sekä itse tehtyä sitruunamarenkitorttua, paukkumaissia ja suolakaloja.

Ilmapallot ovat jo osittain karanneet tai tyhjentyneet. Sitruunamarenkitorttu syöty loppuun. Saippuakupla-ainetta ja suolakaloja on vielä jäljellä vaikka leikkimökin avajaisten rääppiäisiin.








Sitruunamarenkitorttu

Taikina
  • 100 g voita tai margariinia
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 2 rkl sokeria
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 rkl vettä
Sitruunatahna
  • 1,5 dl sokeria
  • 2 dl vettä
  • 1 dl sitruunamehua
  • 2 sitruunan kuori raastettuna
  • 4 rkl maissitärkkelystä
  • 4 keltuaista
  • 50 g voita tai margariinia
  • 1 rkl vaniljasokeria
Marenki
  • 4 valkuaista
  • 1,5 dl sokeria
Sekoita kuivat aineet ja lisää ne nyppimällä huoneenlämpöiseen voihin. Lisää lopuksi vesi ja sekoita tasaiseksi. Painele taikina voideltuun vuokaan ja anna tassaantua jääkaapissa puoli tuntia. Esipaista pohja 200 asteessa 15 - 20 minuuttia.

Mittaa kattilaan kaikki täytteen aineet voita ja vaniljasokeria lukuun ottamatta. Kuumenna koko ajan vatkaten, kunnes täyte sakenee ja kiehahtaa. Nosta kattila liedeltä ja vatkaa sekaan paloiteltu voi ja vaniljasokeri.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähän kerrallaan.

Kaada sitruunatäyte kypsälle torttupohjalle. Lusikoi päälle valkuaisvaahto. Kypsennä torttua noin 10 minuuttia kunnes marenki on saanut väriä.

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Kaappi Legoille

Vaikkei meillä lapsille ihan jatkuvasti olla ostamassa uusia leluja, niin niitäkin tilanteita aina välillä on, että uutta ostetaan. Joulu, synttärit, nimpparit, matkat, omien rahojen käytön harjoittelu. Ja oikeastaan ainoa lelu, mitä nuo haluavat, on jokin Lego. Ja oikeastaan aina. Ihan hyvä sijoitus, mutta ekaluokkalaisella alkoi koottujen Legojen määrä olla jo järkyttävän suuri. Ja sen myötä säilytysongelma ihan yhtä suuri.

Irtopalikat ovat kätevässä pyörällisessä ja kannellisessa muovilaatikossa sängyn alla. Kaikki ukot, miehet, eläimet, työkalut, astiat ja muut esineet ovat olleet omassa astiassaan. Valmiiksi kootut jutut olivat ensin kaapin päällä. Kun niitä tuli lisää, laitettiin seinälle hylly. Ja taas kertyi lisää ja piti laittaa jo toinenkin seinähylly. Joulun jälkeen valmiiksi kootut eivät enää mahtuneet hyllyille, vaan piti ottaa jo työpöytäkin säilytystilaksi. Ja kaaos on ollut siitä lähtien arkipäivää. Hyllyllä ja pöydällä olevat kasatut Legot keräävät pölyä ja kun niitä ei jaksa laittaa ihan joka kerta siistiin riviin takaisin, ne ovat kamalassa sotkuisessa kasassa häiritsemässä äidin silmää. Puhumattakaan siitä, kun kissa hyppää pöydälle katselemaan ikkunasta ulos ja samalla putoaa ja hajoaa parit kasatut. Sitten alkaa kinastelu siitä, että kuka korjaa.

Perjantaisin on  ollut legohyllyn siivouspäivä ja se ei aina ole ollut mikään lempparijuttu. Välillä se perjantaisiivous venyy ihan seuraavalle viikolle saakka. Joskus ehdotan jonkin koneen tai laitteen purkamista, mutta se ei ole saanut kannatusta. On ollut vain pakko kestää sotkuja tai siivouskeskusteluja.

Olen jo jonkin aikaa etsinyt sopivan korkuista ja levyistä kaappia Legojen säilytykseen. Kirpputoreilta ei ole löytynyt, mutta Ikeassa olisi ollut yksi melkein hyvä. Onneksi ei ostettu, koska meiltähän löytyi sopiva kaappi ihan omista nurkista. Meillä on kirpputorilta ostettu 50-luvun liinavaatekaappi, pyyhkeiden, laudeliinojen ja erinäisten kangaspinojen säilyttimenä. Se on ollut pukuhuoneessa ja koska kyseinen huone on nyt remontissa, (eihän meillä muuten olisi tarpeeksi remontoimista, rakentamista tai muutakaan tekemistä, joten siksi sitäkin piti alkaa laittamaan) sai kaappi lähtöpassit sieltä väliaikaisesti ja nyt myös lopullisesti.

Maalasin kaapin ulkopuolelta muutamaan kertaan valkoisella Helmi-kalustemaalilla ja hioin reunoja kuluneeksi. Tänään saatiin kantoapua ja nyt vanha liinavaatekaappi on uudistuneena koululaisen huoneessa legonsäilytyskaappina. Se veti sisälleen kaikki kasatut Legot ja kaapin sisällä olevaan laatikkoon kipattiin ukot. Muutama helikopteri jätettiin kaapin päälle, ettei huone näyttäisi ihan tyhjältä.

Näin hienosti ei legonsiivousperjantai ole sujunut kuin tänään pojan laittaessa kaikki kasatut jutut kaappiin omille paikoilleen. Poika lähti jopa auttamaan ystäväänsä tämän oman huoneen perjantaisiivouksessa, että pääsisivät yhdessä katsastamaan uutta kaappia. Ja leikkimään sen sisällöllä.
'


 

 

torstai 16. huhtikuuta 2015

Arvonta suoritettu

Pihapiiri-tapahtuman messulippuarvonta on suoritettu, tämäkin vailla virallista valvojaa. Voittoarvat osuivat Maarialle ja Helen Rannulle. Laitan viestiä, kunhan jaksan avata läppärin. Tabletin kautta en näköjään tänään saa yhteyttä minnekään saati ladattua kuvia. Sähköpostilla voi kyllä laittaa osoitteen vaikka heti.

Onnea voittajille!

Edit. En löytänyt kummankaan tiedoista sähköpostiosoitetta, joten en ole voinut laittaa viestiä. Eli voitteko ottaa yhteyttä tänne päin, niin pääsen postittamaan messuliput teille. Sähköpostiosoite löytyy tuolta profiilista :)

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Kevätsiivottu leikkimökki

Leikkimökin kevätsiivouksen tein tänä keväänä hiukan kevyemmin kuin aikaisemmin. En pessyt kaikkia siellä olevia astioita ynnä muita tarvikkeita, vaan pyyhin vain pahimmat pölyt ja liat. Seinät ja katon kyllä pesin, että sain ötökänkakat pois.

Tyynen kanssa yhteistyössä järjesteltiin tavarat paikoilleen. Vaihdettiin viime vuonna saadut virpomisvitsat tämänvuotisiin, puettiin nukelle mekko, laitettiin kakkutarjoilut pöydälle ja orvokit kuistille.

Uutta tuli sen verran, että ompelin laiskan naisen viirinauhan vanhan hajonneen tilalle. Kuistin tuolille tein tyynynpäällisen. Toivottavasti pysyy edes yhden kesän jonkinlaisessa kunnossa.

Kaikki muu onkin viime kesäistä, muutamaa joulupukin tuomaa astiaa ja olkalaukkua lukuun ottamatta. Huonekalujen järjestystäkään ei käyty nyt muuttamaan. Tuo on ihan hyvä noin. Joulupukki toi Tyynelle myös kassakoneen, sitä ei tuonne saatu mahtumaan. Ehkä tämä kesä pärjätään kahdella vanhalla koneella.

Siniset orvokit saavat ilahduttaa kuistilla kevään ja alkukesän. Sen lisäksi on tarkoitus laittaa suurempaan ruukkuun pari pelargoniaa. 

Nyt on taas siistiä. Ensi viikonlopuksi suunniteltiin leikkimökin kesäavajaisia. Ainakin tarjoilu on jo tiedossa, kutsujen kanssa taitaa tulla kohta kiire.