torstai 26. maaliskuuta 2015

Pääsiäisaskarteluja

Pääsiäiskoristeiden määrä on tänä vuonna moninkertaistunut ahkeran askartelun ansiosta. Ja vielä on tulossa ensi viikolla kerhoaskartelut kotiin.

Kävin alkuviikolla Tyynen kanssa perhekerhossa pääsiäisaskartelemassa. Tyyne teki siellä kanan ja kukon, minä pääsiäismunakranssin. Kuoriutuva muna on koulaisen kouluaskartelu. Jo pelkästään nämä kaksinkertaistivat pääsiäiskoristemäärän.






Kotonakin ollaan askarreltu pääsiäisjuttuja. Ensin piti tietenkin tehdä virpomisvitsoja saavillinen. Lapset aloittivat niiden tekemisen ajoissa, ettei tarvinnut kaikkia tehdä kerralla. Nyt ne ovat kuitenkin kaikki valmiina odottamassa sunnuntaita. Minäkin tein noita perinteisiä höyhenoksia kiinnittämällä rautalangalla höyheniä pajunkissoihin. Tänä vuonna meidän löytämissä pajunkissaoksissa on aika vähän noita kissoja. Toivottavasti runsas koristelu vie huomion pois muuten kaljuista oksista.





Ollaan kotona askarreltu myös vähän muutakin kuin pelkkiä virpomisvitsoja. Vessapaperirullapupuja ja roikkuvia pupukoristeita. Näitä tein itsekin, mutta ovat helppoja askarteluja myös lapselle.

Vessapaperirullan ympärille liimalla kuviopaperia tai tapettia. Jämäpahvien päälle liimalla samaa paperia. Pahvista leikataan korvat, jotka liimataan rullaan. Nappi nenäksi ja kynällä silmät sekä viikset. Pupu valmis.

Roikkuvien pupukoristeiden pohjana on vanhasta pitsiliinasta leikatut kuviot, jotka on tärkätty Eri Keeper-vesiseoksella. Kuviopaperista ja vanhasta kirjasta laikattu ympyrät keskelle, kummallekin puolelle. Toiselle puolelle ripustusnaru kiinnittyy paperin ja pitsin väliin samalla liimauksella. Toiselle puolelle liimattu vielä pupukiiltokuva. Kaikki liimaukset tehty Eri Keeperillä.



8 kommenttia:

  1. Ihania pääsiäiskoristeita! Tyyne ja Toivo ovat tosi taitavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) On ne. Ja vielä innokkaita tekemään. Usein jopa niin innokkaita, etten ehdi mukaan.

      Poista
  2. Pajuissa tuntuu olevan tänä vuonna tosi vähän kissoja. Toisaalta hyvä, ehkeivät kuki sitten kovin voimakkaasti myöhemmin kesällä, mutta koristelun kannalta huono. Pitsipohjaiset koristeet on kivat! Ja lasten tekemät tietysti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Yhden puskan löysin, missä oli paljon kissoja, mutta oltiin noi jo tehty, joten jätin toisille.

      Poista
  3. Löysit sentään noita pajunkissoja!
    Yhdessä on mukavaa askarrella.
    Kiitos viimeisestä. Oli mukava jutella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyi, vaikka vähän kaljuja. Tuosta ihan naapurista kun viitsi katsella. Kiitos samoin, oli mukava.

      Poista
  4. Kiitos vinkeistä! Tarhantätinä laitan ne vinkkilaatikkooni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Luulin kyllä, että tarhantädit tietävät ihan kaikki mahdolliset askarteluideat, mutta jes, jos sieltä tuli uutta vinkkiä :D

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)