torstai 12. maaliskuuta 2015

Luminen puutarha

Tosi pitkään on jo päässyt katselemaan kuvia lumettomista puutarhoista ja lukemaan tekstejä aloitetuista pihan kevätpuuhista. Aluksi ärsyynnyin niistä kovasti. En ollut valmis luopumaan talvesta vielä helmikuussa. Harmitti tosissaan kun talviset kelit loppuivat niin äkisti ja vesisateet tulivat tilalle. Nyt on auringonpaisteisten päivien mukana tullut kuitenkin se oikea kevätolo ja innostus. Tänne Salpausselän rinteillekin on luvattu sääennusteessa seuraavalle viikolle pelkkää auringonpaistetta ja lämpöä jo useita asteita.

Kevään alkamisen myötä on kaivettu kevätvaatteita esille ja vaidettu huopatossujen tilalle kumisaappaat. Kissoille on tullut kevätvillitys - vaikka leikattuja ovatkin. On aloitettu pyöräilykausi ja kannettu kesälelut ulos varastosta. Kurahousut ja saappaat on otettu käyttöön ja märkiä hanskoja menee vaihtoon niin tiheään, että täytyi käydä ostamassa täydennystä varastoon.

Puutarha on meillä vielä paksun lumipeitteen peitossa. Sulaa maata näkyy vain pihatiellä ja suurien puiden alla. Tuleva sääennuste kuitenkin lupaa hyvää ja viikon päästä on varmasti jo hiukan eri näköistä.

Pihalla ei ole ihan vielä kovin paljon tekemistä, mutta jotain pientä sentään. Leikkasin omenapuusta ne oksat, joihin yletyin maasta tai pienellä puuhun kiipeämisellä. Kunhan saan tikapuut, leikkaan loputkin. Talven myrskyjen alas tuomia risuja olen keräillyt lasten avustuksella hangen päältä ihan vain helpottamaan tulevaa haravointia. Leikkimökin kevätsiivous on myös suunnitteilla. Noista on hyvä aloittaa.









8 kommenttia:

  1. Teillä on vielä yllättävän paljon lunta. Täällä Turussa ei juuri enää missään. Yhdellä Ekan lenkkipolulla on niin varjoinen kohta, että siinä on polulla vielä lunta, muuten täällä pärjää jo pikkukengissä. Tosin aamulla oli -3,5 astetta pakkasta, joten ei voinut ajatella pikkukenkiä.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihalla on lunta eikä se nyt sulakaan ihan niin nopeasti kuin vielä äsken kuvittelin. Aamulla on pakkasta kymmenen astetta ja aurinko paistaa pihalle vasta iltapäivällä. Tiet on kyllä lumettomat ja tuo omakin pihatie melkein, joten talvikengät olen pistänyt jo varastoon.

      Samoin mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Tulin juuri haravoimasta ja kompostia levittämästä. Porin seutukin alkaa olla varjoisimpia paikkoja lukuunottamatta paljas. Käytiin viime viikonloppuna Tampereella ja sielläkin oli vielä talvi. Samoin vanhempieni luona Kankaanpäässä on pihassa monta kymmentä senttiä lunta. Mutta vaikka meillä jo tulppaanit piippaa, niin siellä kukkii silti ennenmin esimerkiksi narsissit. Kevät tulee sinne ihan erilaisella rytinällä kun on hiekkakangasta kuin tänne vanhaan saviseen merenpohjaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan vaikuttaa paljon tuo maaperä. Me asutaan myös savimaan päällä, joten sulaa hitaasti. Ei haittaa, kesä tulee joka vuosi :)

      Poista
  3. Alapiha meilläkin ihan lumessa vielä ja etupihallakin varjoisimmassa - ainoastaan pesien luona ja mäellä on lumetonta. Niin ja tulppaanien piipat ovat jo nousseet männyn juurella...
    Pitäisi laittaa vihdoin ne ruohosipulien siemenet likoamaan ja multaan - poikasi vihjaisi näet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhtään piipan piippaa ei näy vielä meidän pihalla. Toisaalta tulppaaneja ei edes ole. Krookuksia kyllä, jos ne suinkin vain nousevat. Niiden päällä on kyllä vielä puoli metriä lunta.

      Poista
  4. Ihana kevät :) Meidän piha on ihan luminen vielä, vaikka muualla on jo kuivaa ja lumetonta. Mutta kiitos inspiraatiosta, taidan siivouspäivän sijasta lähteä ulos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana on. Kyllä tuo aurinko motivoi enemmän menemään ulos kuin siivoamaan sisällä, vaikka kaikki lika tuleekin nyt niin hyvin näkyviin. Vähän pitää mun aina tässä aamussa malttaa ennen ulos menoa kun siellä on vielä niin tuota pakkasta.

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)