tiistai 11. marraskuuta 2014

Pöllöhuppari

Tiistaiaamupäivien ompelukurssilla olen saanut valmiiksi itselle mekon (tai no, siinä on vielä yksi pieni ongelma), Tyynelle hupparin ja Toivolle pöllöhupparin. Sen lisäksi olen piirtänyt runsaasti kaavoja, joita on jo kotona käytetty ja tänään aloittelin takin ompelemista. Aika paljon valmista ainakin omasta mielestä.

Toivolle valmistui pöllöhuppari jo jokin aikaa sitten. Se onkin ollut tosi tiiviissä käytössä. 



Pöllöhupparin kaava on Ottobre-lehdestä 2011, 2013 tai 2014 numerosta 1 tai 4. Tähänkään kaavaan en muistanut kirjoittaa oikeaa lehden numeroa.

Pohjakankaana oleva raitatrikoo on ostettu jo keväällä Eurokankaan palalaarista ja on hiukan tukevampaa kangasta kuin ihan perustrikoo. Luultavasti jotain sekoitekangasta, ei ainakaan rypisty niin kuin pelkkä puuvilla. Hupun ulkopuoli on omien varastojen velouria ja sisäpuoli vanha teepaita. Resorikankaan ja vetoketjun ostin tätä hupparia varten, applikaatioikankaat on omien trikoovarastojen ja vanhojen teepaitojen paloja.

Etukäteen kuvittelin applikaation tekemisen vaikeaksi, mutta sitä se ei ollut. Aikaa se vei ja oli melko hidasta näpertämistä, mutta lopputulos on kyllä kaiken vaivan arvoinen. Edes erivärisen langan käyttäminen ei tehnyt lopputuloksesta rumaa. Kerrankin onnistui tikkaukset.

Sen sijaan etukäteen ajateltu vetoketjun ompelemisen vaikeus oli kyllä juuri niin hankalaa kuin olin kuvitellutkin. Asiaa ei yhtään helpottanut raitakankaan raitojen ja applikaation kuvioiden kohdistaminen tai trikookankaan venyminen ja tukikankaan unohtuminen. Vaikka harsin vetoketjun ennen ompelemista, jouduin silti purkamaan pari kertaa ennen kuin sain sen edes tyydyttävästi tuohon. Oikealta puolelta se näyttää olevan ihan ok, mutta nurja puoli on kamalan näköinen. Etenkin helmasta. Onneksi se epäonnistuminen on kuitenkin siellä, mistä se ei näy, joten olen aika tyytyväinen.

Parasta on kuitenkin se, että hupparin käyttäjä on tosi tyytyväinen. Toivelistalla onkin ollut jo jonkin aikaa huppari, jossa vetoketju menee ylös asti. Pöllökuvio teki tästä kuitenkin monin verroin paremman. Kerrankin on sellainen huppari, joka ei tunnu ikävältä takin alla tai jonka alla oleva teepaita ei ole pahasti.




5 kommenttia:

  1. Wau! Hieno ja hienosti olet jaksanut näpertää. Mulla ei ompeluhommissa kärsivällisyys riitä tuollaiseen yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tässä näpertämisessä arvelutti sen kaiken ajan hukkaaminen, jos tuohon tulee heti reikä tai joku kestotahra tai se unohtuu jonnekin. Mutta JOS ei mitään ikävää satu ja se periytyy vielä Tyynellekin niin kannatti näpertää. Ihan heti en toista tekisi.

      Poista
  2. Kiva kaikenlaisia kankaita, kimppuja voisi saada meiltäkin...

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)