keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Astioita

Käväistiin pitkästä aikaa kirpputorilla Tyynen kanssa. Eipä mitään kovin kummoisia löytöjä tehty. Jos ne kaikki vaatteet ja tavarat, joista kiinnostuin, olisivat olleet ehjiä, ostoskori olisi pullistellut. Esimerkiksi Marimekon Koirat-kuosinen käsilaukku olisi päätynyt meille, jos hihnat eivät olisi olleet törkeän rispaantuneet ja vetoketju rikki. Minä en kehtaisi tuollaista myydä vaan se päätyisi roskikseen, jollen saisi korjattua. Eli valmiiksi rikkinäistä en viitsi ostaa.

No, aina ei voi tehdä runsaasti löytöjä. Jotain kuitenkin. Juomalasi lasikokoelmaan ja jo pari vuotta etsinnässä olleita lautasia kaksi kappaletta. Olen etsinyt ruskeakuvioisia syviä lautasia tai jälkiruokakuppeja. Syystä että ne on parhaita kissanruoka-astioita kun ne eivät näytä sotkuisilta. Kissanruokarippeet hukkuvat noihin kuvioihin. Meillä on ollut tismalleen samanlainen ja pari ruskeaa kukkakuosia, mutta kaikki ovat ajan kuluessa hajonneet. Viimeinen oli vielä lohjenneenakin käytössä, mutta nyt senkin sai nakata pois. Eli näitä etsin edelleenkin, että saan kissojen ruokintapisteen pidettyä edes jotenkin siistin näköisenä.



Ja uudet Muumitkin kotiutuivat meille äskettäin. Muumimamma ja Muumipappa. Mammamukin väreistä tykkään kovasti. Me ostetaan nuo uudet mukit joka kerta siinä vaiheessa, kun ne tulevat tarjoukseen jonnekin. Muutaman vuoden ostohistorian perusteella edullisin tarjous löytyy Robinhoodista. Tällä viikolla olleet 10,90€/kpl. Tosin täällä meillä päin ainakin Kärkkäinen myy noita joskus kympillä ja yhdeksälläkin eurolla, mutta noihin tarjouksiin ei kai uutuudet kuulu. Ja vaikka kuuluisivatkin, on siellä mukihyllyt aina aika tyhjät tai minä en vain jaksa tai halua käydä siellä. Robinhoodissa taitaa sesonkimukitarjouskin olla se paras. Sieltä sekin yleensä on ostettu.

Tänä vuonna ilmestyy varmasti vielä kaksi mukia - kesä- ja talvimukit. Ne kun vielä ostan, on muumimukihylly täysi. Hyllyä on joko laajennettava, mukit uudelleensijoitettava tai lopetettava ostaminen. Vielä on aikaa miettiä vaihtoehtoja. Muumit ovat kuitenkin meillä joka päivä käytössä, joten ei niitä kovin kauas keittiöstä uskalla sijoittaa.





Eipä taida olla tämän blogin lukijoissa kovin montaa puutarhaihmistä tai ainakaan puutarhamessuista kiinnostunutta. Mutta arvonta on edelleen menossa, käy osallistumassa jos lippu puutarhamessuille kiinnostaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa :)